keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Khaled Hosseini s. 4.3.1965 Kabulissa Afganistanissa on afganistanilais-amerikkalainen kirjailija. Hosseini on vanhin viidestä lapsesta. Hänen isänsä oli entiseltä taustaltaan tadžikki, joka työskenteli Afganistanin ulkoministeriössä ja hänen äitinsä opetti persian kieltä ja historiaa suuressa tyttökoulussa Kabulissa.

Vuonna 1970 perhe seurasi isää Teheraniin, Iraniin, missä tämä työskenteli diplomaattina Afganistanin lähetystössä. Näihin aikoihin perheellä oli kokkina Hazara-vähemmistöön kuuluva, šiiauskoinen muslimi Hossein Khan. Seitsemänvuotias Khaledin ja kolmissakymmenissä oleva Khan ystävystyivät ja poika opetti palvelijan lukemaan. Ystävyyden johdosta Khaled koki ensimmäisen kerran yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden ja se jätti syvät jälkensä lapseen. Siitä syntyi pohja Leijapoika-kirjalle. Perhe palasi Kabuliin vuonna 1973. Hosseini oli neljännellä luokalla koulussa ja luki mielellään persialaista runoutta ja käännöskirjallisuutta lastenkirjoista Mickey Spillanen jännäreihin. Samana vuonna Daoud Kahn syöksi serkkunsa, Afganistanin kuninkaan Zahir Shahin, vallasta.

Vuonna 1976 Hosseinin perhe muutti jälleen, tällä kertaa Pariisiiin, missä perheen isä toimi diplomaattina Afganistanin Ranskan suurlähetystössä. Heidän piti palata kotimaahansa vuonna 1980, mutta paluu oli mahdotonta sillä Afganistan oli jo käynyt läpi sisällissodan, kommunistien vallankaappauksen ja Neuvostoliiton miehityksen. Hosseinin perhe anoi turvapaikkaa Yhdysvalloista ja muutti San Joseen, Kaliforniaan vuonna 1980. Ennen varakas perhe oli menettänyt kaiken omaisuutensa ja joutui työllään pääsemään jaloilleen ja kouluttamaan lapsensa.

Hosseini pääsi ylioppilaaksi vuonna 1984 ja opiskeli biologiaa Santa Claran yliopistossa. Vuonna 1993 hän valmistui lääkäriksi San Diegon yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Hän on toiminut sisätautilääkärinä vuodesta 1996. Hosseini on naimisissa ja hänellä on poika ja tytär, Haris ja Farah. Hän kävi Afganistanissa ensimmäisen kerran lähtönsä jälkeen vuonna 2003. Lähde: www.wikipedia.fi 

Kirjailijalta ilmestyneet romaanit:

  • Leijapoika. Otava 2004
  • Tuhat loistavaa aurinkoa. Otava 2007

Leijapoika on ensimmäinen länsimaissa näin laajaa suosiota saanut afganistanilaissyntyisen kirjailijan teos. Kirja antaa lukijalle värikkään kuvan afganistanilaisten kulttuurista, perinteistä ja elämästä sekä omassa maassaan että maahanmuuttajina Yhdysvalloissa. Vaikka Hosseinin kuvauksessa sotaa edeltävästä ajasta Afganistanissa on tiettyä nostalgiaa, hän ei kuitenkaan peittele silloisenkaan yhteiskunnan epäkohtia: rotuvihaa, luokkaeroja, nepotismia ym. Hänen kuvauksensa Talibanien ajasta, josta länsimaiset lukijat ovat saaneet tietoja ainoastaan massatiedotusvälineistä, on inhimillisesti järkyttävä ja koskettava, sillä se on esitetty yksilön näkökulmasta.

Vanha kerjäläinen kertoo talibanien saapumisesta Kabuliin: ”Muistan, kun näin heidän ajavan Kabuliin. Millainen ilon päivä se oli! Tappaminen loppuisi. Mutta kuten runoilija sanoo: ”Miten saumattomalta näyttää rakkaus, ja sitten tulivat vaikeudet”. Kirjailija keskustelee setänsä Rahim Khanin kanssa talibanien hallinnosta ja maan tilanteesta: ”Onko se niin pahaa, kun olen kuullut?” ”Ei, vaan pahempaa. Paljon pahempaa, hän sanoi. He eivät salli toisten olla ihmisiä.” Leijapoika, s. 232, 288-299

Romaanissa päähenkilön äiti pohti lastaan, Amiria odottaessaan: “Tällainen onnellisuus on pelottavaa. Ihmisen sallitaan olla näin onnellinen vain kun häneltä ollaan viemässä jotakin.” Mitä tarkoittaa kohtalo? Millaisia käsityksiä eri filosofioissa tai uskonnoissa on kohtalosta tai kohtalouskosta, fatalismista? Pohtikaa ja keskustelkaa, uskotteko te kohtaloon? Mitä tarkoittaa kohtalon vastavoimana pidetty vapaa tahto? Ks. Myös wikipedia/vapaa tahto. Fatalismi tarkoittaa kohtalonuskoa eli uskoa siihen, että ihminen ei voi muuttaa omaa kohtaloaan. Se on usko siitä, että ihmisen jokainen teko, ajatus ja toiminto on ennalta käsin Jumalan määräämä ja että koko inhimillinen elämä on yksin Jumalan käsissä eikä ihminen itse kykene vaikuttamaan kohtaloonsa mitenkään Tällainen ajattelutapa on leimallista valtaosalle uskonnoista, mm. islamille. Ennustaminen perustuu siihen uskomukseen, että asioilla on jonkinlainen ennalta määräytynyt tulevaisuus, eli siis kohtalo. (Lähde: Wikipedia.) 

Jonkinlaisesta kohtalosta kertoo sekin, miten kirjailija kuvaa menestysromaaniensa syntyä. ”Kirjani syntyvät näköjään sattumalta. En kuulu niihin kirjailijoihin, jotka suunnittelevat kirjansa tarkasti etukäteen. Minulle vain käy niin, että äkisti jokin iskee ja tarraa minuun kiinni.” (Lähde: Kirjailijan haastattelu: HS 21.2.2008) 

Leijapoika – kirjasta elokuvaksi

Elokuvan tuottaja William Horberg kertoo tarinan lukemisen olleen upea kokemus. Sen vahva, tunteisiin vetoava koukku syntyy tarinan keskeisestä ajatuksesta – huolimatta siitä mitä olet menneisyydessä tehnyt, on olemassa jokin keino hyvittää, olla hyvä. Tarina kuljettaa lukijan matkalle niin kulttuuriin, perheeseen kuin Amirin henkilöhahmoon. Kirjassa oli tuottajan mukaan paljon mahdollisuuksia elokuvaan, eikä sitä mahdollisuutta voinut jättää käyttämättä. Käsikirjoittaja David Benioff kertoi pyrkineensä saamaan käsikirjoitukseen niin paljon kuin mahdollista Hosseinin kauniin tarinan inhimillisyyttä ja henkeä. Tarina kertoo pelkuruudesta ja rohkeudesta sekä matkasta niiden välillä. Kansallisen kauheuden ja sodan lisäksi piti löytää mahdollisuuksia kauneuden ja rakkauden kuvaamiseen.

Benioff on viettänyt lapsuutensa New York Cityssä ja kokemus lapsuudesta Kabulissa oli hänelle vierasta. Benioff kertoo olleensa kirjailijan kanssa paljon yhteyksissä tämän vastatessa väsymättä käsikirjoittajan kaikkiin kysymyksiin koskien elämää Afganistanissa. Hosseini selitti, miksi jokin henkilöhahmoista teki tai ei tehnyt jotain. Hän tiesi, sillä henkilöhahmothan olivat kirjailijan luomia. Suurin haaste oli saattaa kolme vuosikymmentä kestävät tapahtumat kahden tunnin elokuvaksi. Elokuvan ohjaaja Marc Foster ylistää tarinaa muiden tekijöiden lailla. Hän kuvaa sen olevan tarina väkivallan kierteen katkaisemisesta ja hyvittämisestä. Ohjaaja kertoo käyneensä kirjailijan kanssa läpi ideansa ja visionsa. Ohjaajalle oli erityisen tärkeää, että elokuvasta tulisi kulttuurisesti mahdollisimman autenttinen ja hän todella halusi elokuvan kautta näyttää katsojille jotain sellaista, mitä he eivät olleet aikaisemmin nähneet.

Foster kertoo päätöksen elokuvan kielestä syntyneen pian. ”Jos sinulla on lapsia 70-luvun Afganistanissa puhumassa englantia, se ei tunnu oikealta.” Kirjailijasta darin kielen käyttö oli hienoa, koska se lisäisi henkilöhahmojen uskottavuutta. Hosseini sai käsikirjoituksen luettavakseen ja korjattavaksi. Lopputuloksena oli kaunista daria sekä pari lausetta pashtoa, jota talibanit puhuvat sekä Pakistanissa puhuttavaa urdua. Elokuvan tekoon palkattiin myös joukko daria äidinkielenään puhuvia ohjaamaan näyttelijöiden ääntämistä. (mm. Babaa esittänyt on iranilainen, aikuista Amiria esittänyt egyptiläisiä sukujuuria omaava lontoolainen ja Rahim Khanin näyttelijä, persialaistaustainen amerikkalainen.) Elokuva on kuvattu Kiinan länsiosassa lähellä Afganistanin rajaa. (Lähde: Elokuvan lehdistömateriaali)