keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Syyllisyys ja anteeksianto

Kirjailija Khaled Hosseini kertoo Leijapojan olevan tarina kahden afgaanipojan välisestä ystävyydestä.

a) Pohtikaa, millainen poikien välinen ystävyys oli? Millaiset asiat (teot tai sanat) kuvaavat mielestänne hyvin heidän ystävyyttään? Lukekaa Leijapoika-kirjasta sivulta 38, kohtaus, jossa Amir kiusoittelee Hassania sanalla Imbesilli. Mitä se kertoo poikien väleistä?

b) Sinun vuoksesi vaikka tuhat kertaa – yhdistää pojat vahvalla siteellä, mutta lopulta myös katkaisee heidän ystävyytensä. Poikien ystävyys päättyy Hassanin joutuessa nöyryyttävän väkivallan uhriksi leijakisan päätteeksi. Leijapoika-elokuva kiellettiin Afganistanissa ja sen pääosan näyttelijät joutuivat maanpakoon. Ahmad Khanille, Zekiria Ebrahimille ja elokuvan kahdelle muulle lapsinäyttelijälle dramattiset käänteet eivät jääneet vain valkokankaalle. Kuvausten päätyttyä heidät lennätettiin Arabiemiraatteihin, eikä ole varmaa, palaavatko he lainkaan kotimaahansa. Useat Afganistanissa toimivat järjestöt olivat varoittaneet, ettei poikien olisi turvallista jäädä Afganistaniin.

Syynä on Leijapojan ydinkohtaus, raiskaus, jossa Amir jättää menemättä ystävänsä avuksi. Jo aiheena homoseksuaalinen raiskaus on Afganistanissa erittäin arkaluontoinen, mutta sitä pahentavat raiskaajan ja raiskatun kansallisuudet. Toinen kuuluu pashtuenemmistöön, toinen hazaravähemmistöön. Poikien pakomatkan lisäksi kohtaus on aiheuttanut elokuvan teatteri- ja DVD-levityksen kieltämisen Afganistanissa. Kulttuuriministeriön mukaan Afganistan toki kunnioittaa ja kannattaa sananvapautta, mutta Leijapoikaa ei voitu päästää levitykseen, koska se "nolaa yhden maan etnisistä ryhmistä ja saattaisi lietsoa väkivaltaisuuksia ryhmien välille". http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/

Lukekaa Leijapoika-kirja tai keskustelkaa elokuvan pohjalta, miten tarina käsittelee syyllisyyttä, häpeää tai teon hyvittämistä ja anteeksiantoa? Millaista häpeää ja syyllisyyttä Amir kokee lapsena ja aikuisena? Ei kelpaa isälleen, tappanut omasta mielestään äitinsä, ei pystynyt puolustamaan Hassania, isän hyväksynnän hintana Hassanin uhraaminen… Millaisia asioita tai tunteita liittyy tarinan kahteen keskeiseen ajatukseen; Sinun vuoksesi vaikka tuhat kertaa ja Nyt on tilaisuus olla jälleen hyvä.

c) Keskustelkaa yhdessä millaiset asiat tai teot ovat mielestänne anteeksiantamattomia? Poistaako teon hyvittäminen aina syyllisyyden entä häpeän tunteen? Pohtikaa Leijapoika-tarinan Amiria. Pystyykö hän hyvittämään aikaisemmat tekonsa tai tekemättä jättämisensä? Pääseekö hän eroon häpeän ja syyllisyyden tunteistaan?

d) Amiria syyllistetään myös sen vuoksi, että hän sai elää lapsuudessaan yläluokkaista elämää ja silloin, kun Afganistania miehitettiin. Hänellä oli mahdollisuus paeta, toisin kuin köyhemmällä väellä, joka joutui jäämään maahan ja kokemaan kaikki maata ja väestöä kohtaavat kauheudet. Amir palaa Afganistaniin vasta aikuisena ensi kertaa lähtönsä jälkeen etsimään lapsuudenystävänsä Hassanin poikaa, Sohrabia. Katsellessaan auton ikkunasta ihmisiä ja maisemia hän pohtii, kuinka outoa on tuntea olevansa turisti omassa maassaan. Autonkuljettaja Farid pilkkaa häntä: ”Asuit varmaankin kaksi- tai kolmikerroksisessa talossa ja siihen kuului takapiha, jonka puutarhuri täytti kukilla ja hedelmäpuilla. Talo ja piha olivat tietenkin tiukasti muurien takana. Isäsi ajoi amerikkalaista autoa. Teillä oli palvelijoita, luultavasti hazaroita. Vanhempasi palkkasivat erikseen työläisiä, jotka koristelivat talon silloin, kun he järjestivät hienoja mehmaneita, joihin heidän ystävänsä tulivat juomaan ja kerskumaan Eurooppaan ja Amerikkaan tekemillään matkoilla. Ja lyön vetoa vaikka vanhimman poikani silmät, että pidät pakolia ensi kertaa eläissäsi. Sinä olet ollut täällä turisti aina, muttet ole vain tiennyt sitä. Rahim Khan oli varoittanut häntä siitä, että hän tuskin saisi lämmintä vastaanottoa niiltä afgaaneilta, jotka olivat jääneet maahan ja sotineet sodat.” Leijapoika, s. 270 – 271.