keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU
SV | EN | RU

Kansainvälisen rauhanpäivän aattona lähes 100 afganistanilaista katulasta lennätti leijoja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi Afganistanissa. Leijat, joiden lennättäminen oli kielletty talibanien vallan aikana, symbolisoivat rauhaa ja vapautta sodan runtelemassa maassa. Leijojen lennätys oli osa lähes kaksi kuukautta kestänyttä rauhankampanjaa.

Perjantaina 21.9.2007 vietetään kansainvälistä rauhanpäivää. Päivän tarkoitus on olla maailmanlaajuinen, vuorokauden mittainen, tuli- ja hengähdystauko kaikesta maailmaa vaivaavasta pelosta ja epävarmuudesta. Leijan lennättäminen ilmaisee lasten toivoa paremmasta tulevaisuudesta. ”Haluamme rauhanleijojemme lentävän niin korkealle kuin mahdollista, jotta jokainen näkee kuinka paljon rauhaa haluamme”, 11-vuotias Sweeta kertoi. (Lähde: www.ykliitto.fi) 

a) Miten elokuvassa tai kirjassa kuvattiin tai kerrottiin leijoista? Niiden lennättämisestä, miten niillä kilpailtiin? Millaisia olivat elokuvan leijat, niiden koko tai väritys?

b) Leijanrakennusohjeet Tarvitaan Ohutta leijamateriaalia n, 1m x 75 cm- kokoinen palanen. Ohuita keppejä, lankakerä, teippiä, liimaa, sakset, lankaa, neula ja sakset. Yksinkertaisen leijan saa rakentamalla kahdesta kevyestä puulistasta tai -kepistä tanakka tukiristikko. Toisen kepin tulee olla kaksi kertaa niin pitkä kuin toisen. Kepit sidotaan lujasti yhteen vahvalla narulla tai langalla ristikkäin. Kulmat yhdistetään lyhyillä tikuilla tai langalla niin, että saadaan timantin muotoinen kehikkorakennelma. Leijamateriaali leikataan kehikon muotoiseksi niin, että siihen jätetään noin neljän cm saumavara. Sitten materiaali asetetaan kehikon päälle ja taitetaan saumavara kehyksen päälle ja se joko ommellaan kiinni tai liimataan huolellisesti. Leijaan valmistetaan häntä, joka on kaksi kertaa leijan mittainen. Se kiinnitetään leijan kärkeen. Häntään voi kiinnittää koristeeksi koristeeksi paperipaloja, kuten rusetteja tms. Leijan kehikkoon, siihen kohtaan, missä on tikkujen ristikkäinen yhtymäkohta, kiinnitetään ylä- ja alapuolelle langanpätkät. Langat solmitaan lopuksi toisiinsa ja siihen kohtaan kiinnitetään myös lankakerä, jonka avulla leijaa lennätetään.

c) Leijojen piirtäminen Suunnitelkaa, piirtäkää tai maalatkaa leija yksityiskohtineen A 3-kokoiselle paperille. Voitte myös maalata kuvan, jossa taivaalla lentää useita erilaisia leijoja. Elokuvassa kuvattiin kaupunkimaisemaa, jossa leijanlennättäjät olivat talojen katolla ja lukuisat leijat kieppuivat taivaalla.