Tarkastelua eri näkökulmista
Muumiperhe pakeni tulvavettä yläkertaan. Aamulla he huomasivat, että kaikki aamiaistarvikkeet olivat jääneet alakertaan. Muumipappa tuumasi, että hän on usein ajatellut, että pitäisi joskus katsella huoneitaan katostakin käsin eikä vain lattialta ja pian hän oli hakenut vintilän ja sahan. Hänen mielestään oli kauheata sahata rikki omaa lattiaansa, mutta samalla se tuotti syvää tyydytystä. Pian Muumimamma sai tarkastella keittiötään ylhäältäpäin. Hän tirkisteli aivan lumoutuneena alas hämyiseen vaaleanvihreään akvaarioon. Liesi, pesupöytä, penkit ja likaämpäri häämöttivät veden läpi pohjalta. Mutta kaikki pöydät ja tuolit uiskentelivat ympäri ylhäällä katonrajassa. Muumimamman mielestä kaikki oli hullunkurista ja hän purskahti nauruun. Ja nauroi niin makeasti, että hänen täytyi istahtaa keinutuoliin, sillä keittiö näytti totisesti virkistävän uudenlaiselta. (Vaarallinen juhannus, s. 22-23.)
a) Piirtäkää kotinne, oma huoneenne, joku päiväkodin huoneista tai koululuokkanne ylhäältäpäin.
b) Keskustelkaa, miltä esineet ja huonekalut näyttävät ylhäältäpäin katsottuina. Pohtikaa milloin tai missä asioita katsotaan ylhäältäpäin? Mitkä eläimet katselevat asioita yleensä ylhäältä päin? Kun lapset mainitsevat linnun, nimetkää ylhäältäpäin katsottuna kuvaaminen yläkulmaksi eli lintuperspektiiviksi.
Taustatietoa eri kuvakulmista on mm. OPH:n päiväkoteihin ja alakouluihin Mediamuffinssi-hankkeen yhteydessä lähettämässä kirjassa Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla. BTJ 2006.
c) Arvaa mikä on kuvassa. Jos kuvataan esineitä erikoisista kuvakulmista, ei aina ole helppoa arvata, mikä esine on kyseessä. Miettikää ryhmissä, mikä olisi yllättävä kuvakulma jostakin esineestä. Ottakaa kuvia digikameralla ja esittäkää toisillenne kuva-arvoituksia. Ottakaa kuvia pehmoleluista, vaatteista, toisistanne jne, tai etsikää mielenkiintoisia kuvia kirjoista tai lehdistä. Arvaavatko toiset heti kuka tai mikä on kyseessä, jos saa nähdä kuvasta vaikkapa pelkän korvan tai silmän? Lisätkää vähitellen kuvavinkkejä niin, että toiset lopulta arvaavat, mitä kuva esittää.